perjantai 14. syyskuuta 2012

Phewie!

Vihdoinkin sain aikaiseksi ja perustin uuden blogin, toivon, että edellisen blogin lukijat löytävät tänne, mutta totta puhuen, olin kyllä uuden alun tarpeessa!

Yleensä ensimmäisessä postauksessa keskitytään siihen, kuka siellä on kun kirjoittaa, mutta oletan, ettei sillä ole suurta merkitystä, sillä se tulee aika hyvin esille tässä postailujen myötä!

Kuitenkin:
Olen Senni, 20-vuotias nainen, joka on kotoisin sieltä eteläisemmästä Suomesta!
Olen vastikään muuttanut ensimmäiseen omaan kotiini, yhdessä 1,5 vuotiaan Chihuahua Chocon kanssa ja aloittanut opintoni Lapin Yliopistossa. Pääaineeni onkin sitten Vaatetussuunnittelu.
Täällä tulen kirjoittelemaan aika paljon arjen juttujani, miten yliopisto elämä sujuu ja mitä on tullut tehtyä. Myöskin Choco vierailee täällä varmastikkin usein.
Jos vain kykenen, puhun myös muista asioista, kuten kynsistä ja pukeutumisesta. Toisaalta en osaa sanoa kuinka kiireinen tulen olemaan, joten jo nyt anteeksi, jos postailu tahti tulee jäämään hitaamman puoleiseksi!

Tässä vielä kuva, miltä allekirjoittanut näyttää!


Aloitan nyt kuitenkin jo tässä postauksessa puhumaan itseasiasta!

Meillä on vasta muutama kurssi lähtenyt käyntiin ja no..
Erittäin mukavaa on ollut! :)
Orientaatio muotoiluun-kurssilla pääsimme tutustumaan myös muiden koulutusohjelmien fukseihin ja tekemään heidän kanssaan töitä, ensimmäinen työ olikin siis lyhty..
Teemana oli etäisesti "ruoka", käsitteenähän se voi olla mitä vain, mutta tarkemmin kyseessä oli lähi ruoka, joten meidän ryhmämme otti käsitteeksemme metsän ja sen antimet..



Kuvista voi mahdollisesti hahmoittaa, että siellä on sisällä sienien ja marjojen siluetteja, ajattelimme työtämme arkkuna, joten sen takia käytimme vain rimaa muodon saamiseksi, vaikka pajuakin olisi voinut tosiaan käyttää..

Toinen kurssi, joka on lähtenyt käyntiin, on Visualisointi, sillä kurssilla opimme enemmän malli piirtämisestä ja tulemme hieman hakemaan sitä itsellemme ominta tapaa tehdä kuvia..

Aluksi meidän täytyi tehdä A3-koossa piirros, joka olisi meidän näkemyksiemme mukainen siitä, mitä malli piirtäminen on..


Tämän peruusteella meidän opettajamme antoi jokaiselle henkilökohtaisia neuvoja siitä, mihin suuntaan siis lähteä..
Eilisen luennon jälkeen saimme tehtäväksemme tehdä tämän aamun luennolle 2 piirrosta mallista, mallina toimi kuvat luurangosta edestä ja sivulta.. Itse en saanut tehdyksi kuin vain edestäpäin olevan piirroksen, mutta aion tehdä nyt viikonloppuna myöskin piirroksen sivulta..



Tänään olleella luennolla sitten päädyimme tekemään croqueta!
Tuli ihan muistoja mieleen Pekka Halosen akatemiasta, jossa ihan tykästyin niitä tekemään!
Ja sain jopa tuntea tänään osaavani jotakin, sillä omasta mielestäni sain tehtyä anatomiallisesti oikean kokoisia piirroksia ja ihan mukavasti sain sen tunnelmankin mukaan.
Sen jälkeen kun olimme saaneet ne tehdyksi kokeilimme erilaisia tapoja värittää, itselläni se jäi tosin vain yhteen välineeseen, mutta noh.. Ehkei se haittaa..
Eli ideana oli tehdä vaatteita, harmi vain, että olin jo piirtänyt malleilla olleet vaatteet heidän päälleen, mutta ei se mitään! Tässä hieman omia tuotoksiani!
Jokaisen luonnoksen tekemisessä oli aikaa siis 3 minuuttia ja malleina toimimme itse me vaatetussuunnittelun opiskelijat!



Oma suosikkini


Ja löytyyhän se yksi inhokkikin.. Tosin tykkäsin tästä mielettömästi ENNEN tuota maalattua osiota ;)
Tämä oli harjoitus, joka tehtiin kuvan perusteella.
Hauskaa meillä ainakin oli, tulen hyvin nimittäin toimeen oman ryhmäni kanssa ja me onneksi osaamme ottaa myös luennoilla rennosti. Tai no, tämä ei ole sellainen salissa istuttava luento, joten meno on muutenkin rennompaa, lisäksi pääsemme tekemään asioita, joka on itselleni vain plussaa!

Seuraavaa kertaa varten meidän täytyy valita jokin lehtikuva ja sen perusteella piirtää ihmishahmo, joka on anatomisesti oikein ja siihen samalla tekniikalla tehdä vaatteet, kokeillen ja suunnittelematta sen enempää!

Tässä vielä kaksi kuvaa uusista hankinnoista/vanhasta kansiosta, joka saa uuden käyttötarkoituksen!


Vihko luentoja varten, kopiopaperia ihan vain luonnostelua varten, 16G:n muistitikku ja uusi luonnoslehtiö! 


Sekä tuossa tuo kansio.. Ennen käytin sitä piirrosten säilömiseen, mutta piirrokset saivat uuden kodin ja nyt kuljetan tätä mukanani ja laitan luonnoksia tuonne kursseittain! Tuo on oikein kätevä erottelemaan eri kursseja toisistaan! :)

Vielä loppuun muutama kuva Chocosta tältä päivältä, seuraavaan kertaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti